Luotettavat verkkokaupat

Netissä ostaminen kasvattaa suosiotaan koko ajan, ja myös suomalaiset ovat lähteneet mukaan tähän trendiin. Tilaamme ulkomailta tällä hetkellä ennätyksellisen paljon tavaraa, ja erityisesti nuoret aikuiset ovat jo tottuneet ostamaan netissä: parin vuoden takaisten tilastojen mukaan 95 prosenttia 25-34 -vuotiaista on tehnyt verkko-ostoksia. Eniten tilataan vaatteita, seuraavaksi pääsylippuja ja majoituspalveluja. Toki esimerkiksi pääsylippuja ostetaan varmaankin eniten kotimaisilta sivustoilta, mutta varsinkin vaatteita ja tavaroita tilataan hyvin erilaisista verkkokaupoista. Niiden joukossa on valitettavasti myös vähemmän turvallisia sivustoja, ja jopa suoranaisia huijausverkkokauppoja. Mistä voi tietää, onko ostokset turvallista tehdä?

Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Kaikeksi onneksi myyjän luotettavuutta voi arvioida vaikkapa Euroopan kuluttajakeskuksen avulla, se on nimittäin laatinut avuksemme verkkokauppaostajan muistilistan. Siinä kehotetaan muuan muassa kiinnittämään huomio siihen, onko sivustolla kerrottu selkeästi myyjän nimi, katuosoite ja puhelinnumero. Luottamusta ei varmasti herätä, jos yhteystietona on ainoastaan sähköpostiosoite tai postilokero. Entä tuotetietojen mainitseminen; kertooko myyjä sivuillaan selkeästi tuotteesta, esimerkiksi sen ominaisuuksista ja siitä, millainen takuu sillä on? Jos myyjä on luotettava, kaikki hintatiedot, tilausmaksut ja mahdolliset verot on ilmaistu selkeästi. Kattavat ja selkeät toimitusehdot ovat tärkeitä tietoja, samoin se millaiset palautus- ja peruutusehdot kaupalla ja tuotteella on. Hälytyskellojen pitäisi kilkattaa päässä, jos sivusto on juuri rekisteröity, hinnat ovat harvinaisen edulliset tyyliin “tämä on liian hyvää ollakseen totta”, tai kauppahinta pitää maksaa ennen ostoksen toimittamista – joskus on kerta kaikkiaan viisainta etsiä jokin toinen verkkokauppa.

verkkokaupoissa

Myös myyjästä kannattaa etsiä tietoja, ja selvittää esimerkiksi taustoja. Keskustelupalstoilta voi löytää erilaisia ostokokemuksia, jotka antavat vähän viitettä nettikaupasta – tosin niihinkään ei voi luottaa aivan sokeasti, sillä palstoilla voi olla verkkokaupan itsensä tekemiä, väärennettyjä hyviä arvosteluja. Jos ostoksen tekeminen arveluttaa, voi käyttää erilaisia hakusivustoja, jotka mittaavat verkkosivujen luotettavuutta, esimerkiksi Scamadviser-sivustoa. Verkkokaupan ostosten maksamista luottokortilla suositellaan, koska jos tilattua tavaraa ei esimerkiksi ollenkaan saa, maksun palautusta voi hakea luottokortin myöntäneeltä yhtiöltä.

Suosittuja verkkokauppoja

Joistakin nettikaupoista on tullut niin suosittuja, ja myös yleensä turvallisia, että ne ovat jo melkein synonyymejä sanalle “verkkokauppa”.  Tällaisia ovat muun muassa eBay ja Amazon. Amazon on maailman suurin ja tunnetuin verkkokauppa, jolla ei ole suomenkielistä sivustoa, mutta tilaaminen onnistuu tänne Suomeenkin, eBay taas on shoppailijan paratiisi, sillä sieltä löytyy kaikkea mitä ikinä on voinut kuvitella ja varmaan paljon sellaista mitä ei voisi kuvitellakaan. AliExpress on verkkokauppa, tai oikeastaan kauppa-alusta, missä useat eri kiinalaiset kauppiaat myyvät tuotteitaan ulkomaisille ostajille.

Sieltä löytyy varsinkin vaatteita todella edullisesti, mutta kannattaa aina katsoa tosi tarkasti vaatteiden koot; joskus XL-kokoinen vaate menee hädin tuskin S-kokoiselle henkilölle!  Wish.com -verkkosivustolta löytyy myös kaikenlaista koruista ja vaatteista elektronisiin laitteisiin. Kauppa on siitä erikoinen, että päästäkseen katsomaan tarjontaa, täytyy Wishiin kirjautua joko Google- tai Facebook -tunnuksilla. Samoin kuin AliExpressillä, kannattaa Wishin vaatteiden koot ja mitat tarkistaa huolella. Monien mielestä Kiinasta ei kuitenkaan kannata tilata elektroniikkaa, koska usein ne eivät ole aidointa ja parasta laatua.

Vaatteiden ja asusteiden ollessa kysymyksessä, löytyy monia sellaisia nettikauppoja, jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi, ja ne ovat yleensä ketjujen omia verkkokauppoja, kuten H&M:n, VILAn tai KappAhlin kaupat. Samoin Zalando, Boozt.com ja Ellos ovat perinteisiä, hyviä verkkokauppoja, jotka myyvät eri valmistajien ja muotimerkkien tuotteita, joten valikoima on valtava. Yhteistä näille on hyvät palautus- ja peruutusoikeudet ja monta eri tapaa maksaa ostokset. Toisaalta aina, kun verkko-ostamisesta on kyse, kannattaa pitää maalaisjärki päässä ja niin sanotusti jäitä hatussa, ja olla tarkkana. Toivotankin siis turvallisia ja hauskoja shoppailuhetkiä!

Comments are closed.